Perhefutis ja Jalkapallokoulu
Perhefutiksen ja jalkapallokoulun osallistujamäärät ovat tänäkin vuonna valtavat. Yli 100 innokasta futaajan alkua liikkuu ja harjoittelee viikoittain futiksen alkeita ja toimimista ryhmässä. Perinteisesti tulemme perustamaan näistä ryhmistä, etenkin jalkapallokoululaisista syksyllä uudet ikäluokkajoukkueet sekä pojille tytöille. Jalkapallokoululaiset ovatkin jo päässeet ensimmäisissä turnauksissaan pelaamaan alueen muita seuroja vastaan.
Tyttöjoukkueet
ToVe sai opetus- ja kulttuuriministeriön tukea seurakehittämiseen vuonna 2021 ja 2022. Tuella on ollut tarkoitus kehittää tytöillesuunnattua toimintaa ja viime vuonna perustimmekin pitkästä aikaa taas tyttöjoukkueen, 2012-2013 syntyneille tytöille. Kuten tuen saamiseen edellyttävän suunnitelman mukaan, oli tarkoitus perustaa tälle vuodelle joukkue myös 2014-2015 syntyneille tytöille. Suunnitelma toteutui enemmän kuin onnistuneesti ja seurassamme on tällä hetkellä kaksi tyttöjoukkuetta, joissa pelureita yhteensä reilusti yli 30. Tytöt ovat saaneet rutkasti arvokkaita pelejä kesän aikana ja kirsikkana kakun päällä Särkänniemi Cup Tampereella, josta jokaiselle tytölle ja toimihenkilölle jäi varmasti erittäin mielekäs muisto lajista ja seuran toiminnasta. Iso hattu päästä kaikille tyttöjoukkueen toimijoille, jotka ovat olleet mahdollistamassa futiksen harrastamista innokkaille tytöille.
Pojat 2013, 2014 ja 2015 syntyneet
Poikajoukkueiden nuorimmissa ikäluokissa riittää vilskettä ja vilinää. Pelureiden kehitys on uskomattoman nopeaa. On nähty upeita maaleja, voiton riemua, pallon menetyksen aiheuttamaa kiukkua ja tärkeimpänä hiestä märkiä päitä sekä punaisia poskia. Uusia kavereita tulee lähes jokaiseen tapahtumaan tutustumaan toimintaan. Valmentajat ja joukkueenjohtajat huolehtivat hienosti, että kaikilla noin sadalla pelurilla on turvallinen ja kehittävä ympäristö harrastaa itselleen rakasta lajia omalla kotikentällään.
Pojat 2009, 2010, 2011 ja 2012 syntyneet
2009 ja 2010 syntyneet pelaavat jo sarjoja, joissa lasketaan tiiviisti pisteitä ja pelataan sarjasijoituksista. Kauteen lähdettiin yhtenä kokonaisuutena, jotta pelaajat pääsevät paremmin kokemaan sekä onnistumisen riemua että oikeanlaista haastetta tapahtumissa. Tasoryhmien kautta joukkueen tekeminen on ollutkin mielekästä ja jokainen mukana oleva on varmasti saanut paljon itselleen oikeantasoisia tapahtumia.
2011 ja 2012 syntyneillä on hurja meininki, tapahtumia on niin harjoitusten, otteluiden kuin yhteisten laskettelu- tai futisgolf hetkien merkeissä ja pelaajille on varmasti kauden aikana kertynyt ikimuistoisia kokemuksia. Vanhemmat myös sitoutuivat harvinaisen kollektiivisesti joukkueen erilaisiin rahan keräyksiin, jotta kesäkuussa joukkueella oli mahdollisuus osallistua mielettömän upeaan Åland Cupiin Ahvenanmaalla. Turnauksesta joukkueen pelaajilta voi kuulla upeita tarinoita. Ahvenanmaan turnauksen lisäksi joukkue osallistui toki omaan ToVe turnaukseen, mutta myös FC Jazzin järjestämään Pori Cupiin. Joukkue menestyikin turnauksessa niin hyvin kuin turnauksessä nyt yleisesti voi menestyä ja voitti haastesarjan! Onnea koko joukkueelle hienosta suorituksesta!
P14, P15 ja P17 joukkueet (Pori Akatemia)
14 ja 15 vuotiaat pojat harjoittelevat tiiviisti ison kentän oppeja ja ovat osa suurempaa Pori Akatemia yhteistyötä. P14 pojissa joukkue koostuu niin ToVen, Musan kuin Karhu-Futiksen pelaajista. Suuren pelaajamäärän ansiosta jokaiselle murrosiän kynnyksellä olevalle pelaajalle on onnistuttu kiitettävästi luomaan oikeanlainen ympäristö futiksen merkeissä. Moni tämän ikäinen jo vaatii enemmän kilpailullisuutta ja ammattimaisuutta, mutta yhteistyöllä myös vähemmän aktiivisille pelaajille tekeminen on saatu toteutettua mielekkäästi ja tarjoamaan oikeantasoisia pelejä.
P15 pojissa joukkue harjoittelee tiiviisti ja toteuttaa valmennuksen luomaa kausisuunnitelmaa ihailtavasti. Pelaajia on niin ToVesta kuin Musasta ja joukkue on hitsautunut mukavasti yhteen. Tämän vuoden aikana ollaan vahvasti harjoiteltu myös P17 ikäluokan kanssa valmistautuen jo tulevaan kauteen, jossa tämä ikäluokka siirtyy P17 ikäluokaksi.
P20 ikäluokka (Pori Akatemia)
Pori Akatemia luotiin kaudelle 2021 yhdessä MuSan kanssa kattaen P17 ja P20 ikäluokat. Nyt vuonna 2022 P20 ikäluokassa mukana on myös FC Jazz. Kuten jo aiemmin on uutisoitu, on erilaiset keskustelut laajemmasta yhteistyöstä tuleville vuosille käynnissä kolmen seuran (ToVe, MuSa ja FC Jazz) kesken ja paljon on tehty töitä, jotta yhteistyö jatkuu ja kehittyy entisestään.
Porilainen jalkapallo on kaivannut järkevää yhteistyötä, jonka avulla pystytään tarjoamaan mukana oleville pelaajille oikeanlainen ympäristö, mahdollistaa jokaiselle pelaajalle oikeanlaiset sarjatasot ja pelaamisen jatkumisen. Pelaajat ovat edelleen nuoria ja jokaiselle on annettava mahdollisuus jatkaa pelaamista laadukkaassa ympäristössä. Vaikka kilpailullisuus on selkeästi vahvemmin esillä, on se oikeanlaisessa tasapainossa yksilöllisen pelaajakehityksen kanssa. Pelaajat rakastavat pelaamista ja tässä olemme onnistuneet, jokainen akatemian pelaaja on varmasti saanut valtavasti pelejä kuluvan kauden aikana.
Menestystäkin on saavutettu, P20 ikäluokka sijoittui valtakunnallisessa ykkösessä oman lohkonsa kakkoseksi, ja koska ykkösenä oli FC Honka 2, jolla ei ollut oikeutta nousta, pääsi Pori Akatemia karsimaan noususta SM-sarjaan. FC Interiä vastaan pelattu ottelu näytti vielä puoliajalla siltä, että Porissa pelataan pitkän tauon jälkeen SM-sarjaa, mutta ottelun lopputulos kääntyi lopulta FC Interin eduksi ja Pori Akatemia hakee menestystä valtakunnallisesta ykkösestä myös syyskierroksella. Joukkueen toimihenkilöt Risto Puustinen, Petteri Saarni ja Timo Siren ovat kaikki tehneet valtavan upeaa työtä nuorten miesten eteen sekä sopeutuneet erinomaisesti tilanteeseen, jossa ajoittain edustusjoukkueet syövät joukkueen kokoonpanoa omiin tarpeisiinsa.
Edustusjoukkue
Edustusjoukkueen kausi on kääntynyt yli puolen välin. Vahvan alkukauden jälkeen on koettu pieni suvantovaihe ja sarjasijoitus näyttää tällä hetkellä sijaa yhdeksän. Joukkueen tekeminen on kuitenkin hyvällä tasolla ja osaavat valmentajat vievät joukkuetta eteenpäin oikein askelein. Nuorille pelaajille edustusjoukkue on tälläkin kaudella tarjonnut rutkasti näytön paikkoja, joiden kautta nuoret ovatkin löytäneet uutta motivaatiota arjen tekemiseensä. Pelaajille polku on selkeä junioreista miesten peleihin. Edustusjoukkueella on jäljellä vielä useita kotiotteluita, joihin joukkue toivoo paljon yleisöä tueksi. Pelaaminen on aina mukavampaa kun yleisöstä kuuluu meteliä. Ottelu Pallo-Iiroja vastaan voi toimia tästä esimerkkinä, kun joukkueemme oli ottaa sarjakärjeltä täyden pistepotin, mutta tasapeliäkään ei moni ennustanut ennen ottelua.
Seuraava edustusjoukkueen kotiottelu pelataan Lauantaina 6.8 klo 14:00 Toejoen kentällä, vastaan asettuu ÅIFK. Tervetuloa seuramaan sekä edustusjoukkueen kuin myös kaikkien juniorijoukkueidemme otteita Toejoen kentälle.