AKATEMIA ESITTI SUVEREENIN NÄYTÖKSEN! SEITSEMÄN MAALIA, OLKAA HYVÄ
Pori Akatemia laittoi parasta pöytään torstain myöhäisillassa Urheilukeskuksen tekonurmella. Hämeenlinnalaisvierailla ei ollut palaakaan, kun porilaiset iskivät maaleja toisensa jälkeen. Lopputulokseksi kirjattiin 7-2.
Pienet haasteet akatemiayhteistyössä selätettiin, ja FC Jazzilta Valtteri Männistö teki heti vaikutuksen vastuuvalmentaja Risto Puustiseen.
– Ensimmäinen puoliaika oli varsinkin todella hyvä meiltä. Saatiin palloa syvyyteen ja palloille oli menijöitä. Tyhjät tilat käytettiin hyvin ja viimeistely pelasi hienosti. Ensimmäinen puoliaika oli erittäin viihdyttävä. Toisen puoliajan alku oli vähän vaikea, mutta siitä se lähti taas, Puustinen kehui.
– Nuorelta Männistöltä hieno suoritus maali loppuun, hän jatkoi.
Puustinen oli tyytyväinen siihen, että jokaisesta yhteistyöseurasta oli väkeä kentällä.
– Pojat löysivät toisensa todella hyvin, vaikka uusia kasvojakin oli mukana. Pallo liikkui hyvin ja homma toimi niin pallollisena kuin pallottomanakin. Hienoja syöttökombinaatioita oli paljon, liikettä riitti ja varsinkin ensimmäisen puoliajan maalit olivat todella komeita. Joukkueelta todella hieno suoritus, ja yleisökin varmasti viihtyi kun peli oli viihdyttävää. Hyvältä näyttää tällä hetkellä, Ripa kehui poikia.